Mäntsälän Palomiehet ry järjesti 23.8.2003 syysretken.
Retkellä käytiin tutustumassa Rajavartiolaitoksen Turun Vartiolentueeseen, Tammiluodon viinitilaan sekä kylpylähotelli Caribiaan.
Kuvaa klikkamalla näet sen isompana.
Matkaan lähdettiin kello 7.15 iloisella mielellä, kuten kuvasta voi päätellä.
Matkanjohtajana toimi yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Aki Vesterinen.
Matkan ensimmäinen kohde oli suurimmalle osalle mukana olleista salaisuus. Alunperin ensimmäinen kohteemme piti olla Paraisten keskustan läheisyydessä oleva kalkkikaivos. Mutta koska parempaankin paikkaan oli mahdollista päästä, niin miksei...

Kulkuvälineenämme oli Liikenne Seppälä Oy:n bussi, kuljettajana toimi yhdistyksemme jäsen Marko M.
Joillakin oli jano jo menomatkalla.(huomaa juoman laatu)

Turun vartiolentueessa meille tarjottiin pulla/munkki kahvit ennenkuin oppaamme Janne Purhonen esitteli meille Rajavartioston sekä Turun vartiolentueen toimintaa yleisesti.
Huomioi mukana olleen sankarimme muikea ilme kahveja odotellessa ;-)

Pakollisen teoria osuuden jälkeen pääsimme ihailemaan keskimääräistä arvokkaampia leikkikaluja.
Koneiden hinaamisessa käytetään tehtaalta erikoistilauksena hankittua maasturia.

Seuraava tutustumiskohteemme oli Tammiluodon viinitila Paraisilla.
Aluksi tilan isäntä esitteli tilan tuotantoa, josta saimme myös maistiaisia.
Täällä nautimme myös maukkaan lounaan ja sen päälle kahvit tilan omaa tuotantoa olevilla terävillä maustettuna.
Tilalla olleesta myymälästä saatoimme ostaa mukaan tilan tuotantoa.(Suomen lakipykälien takia kuitenkin vain max 13% tuotteita)

Entistä iloisemmalla mielellä siirryimme Caribiaan kylpemään.Sorry, ei muita kuvia täältä

Paluu matka sujuikin sitten rattoisasti.

Ja lopuksi muutama kuva, jotka ilmestyivät kameraan pöytäseurueeni jäsenten ihmeteltyä uutta tekniikkaa.
kuvat ja teksti: Timo Leino
25.8.2003
Paluu Mäntsälän VPKn etusivulle